keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Leirielämää pääsiäisenä

Pääsiäinen tuli tänäkin vuonna vietettyä suunnistuksen merkeissä leireillen. Seuran leirikohteeksi valikoitui Ahvenanmaa, joten tarjolla oli hienoa avokalliomaastoa. Luntakin oli vain pikkuriikkisiä läimäreitä metsien synkimmissä montuissa.

Ennen leiriä olo oli hieman epävarma terveyden suhteen. Pelkona oli uuden pöpön iskeminen, mutta pelko osottautui onneksi turhaksi. Leiriltä palatessa olo oli reilusti parempi kuin aiemmin moneen viikkoon.

Koska kyseessä oli suunnistusleiri, suunnistusta tuli luonnollisesti runsaasti. Reenimäärä oli todella kova siihen nähden, että viimeiset viikot olen juossut päivässä maksimissaan 45 minuuttia. Leirillä päivässä tuli huomattavasti enemmän reeniä ja vieläpä metsässä. Kroppa kuitenkin vertyi ja sopeutui aika hyvin leirin loppua kohden. Leirillä tuli tehtyä yhteensä kuusi harjoitusta, joista kaksi kovaa.

Maastot olivat aivan taivaallisia. Avokalliota sekä suota mäkien päällä ja pääsääntöisesti hyväkulkuista metsää mäkien ympärillä. Risukkoa ja puskaa ei paljoa vastaan tullut. Ainut miinus on hieman vanhahtavat kartat, joita ei ole päivitetty vuosiin. Senkin kanssa kyllä pystyi elämään.

Kuvat kertokoon lisää:



Avokalliota...

...ja lisää avokalliota (tosin eri maastosta)

Matkustusta bussilla...


...ja laivalla


Perjantaina leirielämä saa jatkoa, kun auton nokka suunnataan kohti Saariselkää. Sen jälkeen sitten pitäisi olla valmis suunnistuskauteen. Vielä on hieman epävarmaa, onko eka kilpailu Rasti-lukon kevätkansalliset vaiko Silja rastit. Se selvinnee pian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti