perjantai 28. elokuuta 2015

Kun kaikki käy kuin tanssi

Viime viikonloppuna tuli siis juoksenneltua elämäni viimeistä kertaa Nuorten Jukolassa. Tavoitteena oli saada hyvä maku suuhun ja tällä kertaa tavoitteet toteutuivat paremmin kuin hyvin. Ankkuriosuudelle säntäsin yhteislähdössä matkaan. Juoksu kulki mukavasti ja ykköselle mennessä johdin jopa koko yhteislähtöä. Muutenkin pysyin hyvin porukan kärkimenijöiden perässä. Yksi koukku mahtui mukaan, mutta ei se haitannut. Osuusajoissa olin 20.

Tältä pohjalta on hyvä jatkaa kohti syksyn SM karkeloita. Viikon päästä pitkääämatkaa Raaseporissa ja kolmen viikon päästä rintti ja viesti. Näitä seuraa vielä yö ja sitten joskus EP. Raaseporia ajatellen olo on suunnistuksen kannalta tosi luottavainen. Maastohan vastaa aika lailla NuJua. Vähemmän teitä ja korkeuserot hieman suurempia. Lisäksi vähän pienipiirteisempää. Nuo avokalliokisat ovat kyllä menneet koko kauden hyvin eli NuJu ei ollut yksittäistapaus.

Viestissä olisi tarkoitus yrittää avaajaksi. Sen verran hyvässä yhteislähtökunnossa koen olevani. Tästä syystä EP on myös korkealla listassa.

Tavoitteita en ole erityisemmin syksylle asettanut. A-finaalissa kun olisi jokaisessa kisassa. Pitkillä olisi kyllä mukava juosta sijoitus 20 parhaan joukkoon. Tähän kyllä pystynkin, jos vain pää kestää. Tärkeintä on kuitenkin nyt pysyä terveenä. Tuota flunssaa kun tuppaa olemaan liikkeellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti