Ennen Ungia kaikki näytti hyvältä. Kaikki oli sitä vielä toisella rastilla. Olin piikissä kuten metsään lähtiessäni. Kolmoselle reitinvalinnan toteutus ontui. Nelosella kaikki kaatui ja iskin pummin. Se oli vain minuutin, mutta Espoon venäläisvahvistus otti minut kiinni. Neljän minuutin takamatkalta 45 sekunnin johtoon. Ilman nelosen pummia olisin vähintään tullut samaan aikaan vaihtoon kuin venäläinen ja ankkurilla olisi ollut parempi tilanne lähteä metsään. Olimme toisia, mutta minulle se oli hävitty hopea.
AM-kisoissa sama tahti jatkui. Pitkällä yksi isompi pummi. Olin kuitenkin neljäs, mikä oli suuri yllätys suoritukseen nähden. Lopullinen niitti oli kuitenkin AM-viesti. Pohjanoteeraus, floppi, mitä näitä nyt on. Toisena matkaan, ynnä muissa maaliin. Kakkoselle raivosin pusikossa sivuun ja myöhemmin heitin kunnon jättipummin.
Ungin jälkeen tämä onkin ollut enempi-vähempi suossa rämpimistä. Tilannetta voisikin verrata Linnan Tuntemattomaan. Olin kuin Kariluoto, joka makaa suossa kykenemättä nousemaan. Torstaina illalla Kaarna kuitenkin lausui minulle nuo otsikossa olevat sanat. Parasta mitä Tuntemattomassa sanotaan. Nyt ei auta jäädä tuleen makaamaan.
Tänään lenkillä fiilis oli huippuluokkaa. Huomenna Nujussa tarjolla ankkuriosuus Pyrinnön kutosessa. Maasto on täydellistä minulle. Aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Nyt ei ole paineita. On aivan sama olenko osuusajoissa kuudes vai kuudeskytä. Virhettä ei kuitenkaan tule. Nautin joka hetkestä juostessani elämäni viimeistä kertaa Nuorten Jukolassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti