tiistai 11. maaliskuuta 2014

Pettymyksien testijuoksusta huikeaan treenifiilikseen

Lauantaina tuli korkattua tämän talven testijuoksut omalta osaltani. Ei ollut ihan sitä mitä toivoin. Taktiikka kyllä toimi. Vedin niin lujaa kuin jaksoi ja hyydyinkin jo Rosendhalin kohdalla. Positiivista on se, että jalat olivat rajoittava tekijä eikä keuhkot taikka muu roppa. Osa ainakin johtuu talven reenitauosta, mikä olikin arvattavissa. Myös torstain sekasopalla oli todennäköisesti osaa asiaan. Eli ei ollut ihan tuoreimmat jalat.

Fiiliksen onneksi sai nousemaan kotileirillä. Oli kyllä ihan hyödyllisiä juttuja käsiteltävänä ja asioita tuntui tarttuvan mukaan. Nyt pitää vain kehitellä tuota kisoihin valmistautumistyyliä. Loppukaudesta oli jo hyviä tuloksia sillä saralla, joten hyvällä tiellä ollaan.

Niinkuin otsikosta näkee, nyt on hyvä reenifiilis päällä. Se onkin hyvä, sillä nyt on tarkoitus tehdä mahdollisimman kova reeniviikko. Tarkoitus olisi myös saada myös suunnistustuntumaa päälle. Koevikko tukee (yllätys, yllätys) nyt hyvin ammulenkkeilyä. Huomenna koulu alkaa 12:15, torstaina loppuu 11:30 viimeistään ja perjantai on täysin vapaata.

Kauden pääkisojakin on tullut mietittyä. Henkilökohtaisella puolella se on sama vanha SM-pitkä. Myös SM-yö kutkuttelee jonkin verran mielessä.Viestipuolella taas Ungdomens 10-mila. Nyt on vaan keksittävä välietappeja kevätpuolelle. Kausi starttaa Pyrinnön pääsiäisleirin yhteydessä.

Karttapuolikin edistyy hitaasti, mutta varmasti. Tuli vaihdettua parempaan ohjelmaan, joten pitää vähän säätää tuota alkuperäistä ilmaisella tehtyä tuotosta. Viikkarin teen vuorostaan täysin uusiksi. Se sopii myös hyvin harjoittelualustaksi.

Sellasta täällä Pohjantähden alla. Kun koeviikko on selätetty, tarkoitus olisi ruveta taas lukemaan jotain sivistävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti