sunnuntai 10. elokuuta 2014

Hämeen AM-karkelot

Kuten aiemmin kerroin, oli tänä viikon loppuna AM-pitkä ja viesti. Pitkä ei kyllä ollut pitkä, sillä itsellä kesti metsässä n. 47 minuuttia ja tällä ylsi seitsemänneksi. Pitkä olisi siis voinut olla oikeasti pitkä ja meidänkin sarjassa ei hyödynnetty tarpeeksi priima-osaa maastosta vaan käytiin myös rydössä pyörähtämässä. Suunnistuksellisesti homma sujui, mutta kulku ei ollut paras. Mielummin kuitenkin rastit löytyvät ja jää kiinni huonosta kulusta, koska helpommin saa päälle paremman kulun, kuten viestissä kävi...

Viestissä juoksin ankkuriosuutta. Ensimmäisen osuuden jälkeen Puranen vaihtoi hyvissä asemissa kolmantena ja päästi matkaan "Gölski" Järvisen. Göle veti myös hyvin ja vaihtoi kolmantena. Tilanne kahden osuuden jälkeen oli seuraavan lainen:

1. Kangasala SK 1.07.59
2. KooVee 1.08.58
3. Tampereen Pyrintö 1.10.52

Sitten kohtalo astui peliin. Kangasalan toisen osuuden juoksija antoi väärän kartan ja huomasi tilanteen vasta ankkurin ollessa jo metsässä. KooVee lähti takaa-ajoon ja pääsikin Kangasalan ohitse metsässä ja tuli maaliin ensimmäisenä. Itse pääsin matkaan tietoisena Kangasalan kämmistä ja en ottanut turhia riskejä, sillä meillä oli mahdollisuus nousta yksi sija ilman "työtä". Näin lähestyessäni kolmanneksi viimeistä rastia Kangasalan ankkurin, mutta en saanut ihan kiinni ennen maalia. Maalissa olimme sijalla kolme.

Maaliin tulon jälkeen Kangasala hylättiin karttaepisodin johdosta ja nousimme toiseksi. Tulokset löytyvät täältä.

Viime vuoden viestissä hopea oli hävitty-hopea, mutta tänä vuonna voitettu. Nyt kun hyllystä löytyy kolme AM-hopeaa, niin on hyvä alkaa metsästämään sitä kultaa. Josko se tulisi vaikka ensi vuoden viestistä. Ensi viikonloppuna Nuorten Jukola. Katsotaan millainen viestispektaakkeli sieltä tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti